lauantai 19. helmikuuta 2011

OSA 3: Perhe

Täällä se on taas, uusin osa Firquille! Seuraavakii osa on muistaakseni aika loppusuoralla, joten senkää kanssa ei pitäis mennä älyttömiä aikoja :) Toivottavasti kuvat ei oo kauheen sössösiä. Jostain syystä jotku noista näyttää huonolaatusilta tässä... Itseasiassa nää ekat kuvat nimenomaan, mut toisaalta oon ne myös lisänny tänne paljon aikasemmin ku loput kuvat. Koneella ne kyllä on ihan hyvälaatuset, et en sit tiiä miks ne tässä on huonot... 
Mut nyt, pitemmittä puheitta, enjoy!


---



Olin soittanut Henrille, ja olimme sopineet tapaavamme puistossa. Olin tullut puistoon jo paljon ennen Henriä itseään, ja mietin päätäni puhki. Mietin, kuinka kertoisin hänelle, etten tunne häntä kohtaan mitään. Oikeastaan koskaan en ollut tuntenut mitään oikeaa. Ainakaan verrattuna tähän. Ja hänhän ei ollut edes pitänyt yhteyttä minuun!




Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen näinkin Henrin kävelevän kohti hymy huulillaan. Hän luuli, että halusin nähdä häntä ilomielin. Minun teki niin pahaa hänen tietämättömyytensä siitä, mitä tulemaan piti.



Nousin häntä vastaan.
"Hei", hän tervehti minua hymyillen.
"Moi", vastasin hieman allapäin.



"No mikä nyt on, Sandra? Oliko ikävä?", hän kysyi ja yritti koskettaa poskeani.
Väistin hänen kätensä ja näin hänen ilmeensä muuttuvan epäileväksi.



"Mä olen tosi pahoillani Henri, mut mä... mä... mä en tunne sua kohtaan mitään."



"Sä et tunne mua kohtaan mitään?"
"Niin..."



"Mä oon oikeesti nii pahoillani."



"Hmph. Ja sä oot pitäny mua varattuna ihan suotta."
"Mä ajattelin et se oli vaan sellasta teini-ihastumista ja nii edelleen. En mä ees ollu varma et me oltas seurusteltu mitenkään vakavasti."



"Helkkarin nainen! Sun takia multa on menny sivu suun monta naisehdokasta ku mä oon vaan ollu sulle uskollinen ja sä et edes tiedä et me ollaan seurusteltu!"



"Mitä? Voi kuule, katos peiliin! se oot se joka ei koskaan ottanu yhteyttä muhun sen jälkeen ku mä viimeks kävin täällä!"
"Älä selitä. Olisit sanonu saman tien et ei kiinnosta."



"Mähän olin ihastunut, mut sä et ottanut muhun yhteyttä kertaakaan! Mä ajattelin et sä unohit mut sen sileän tien!"



"Se on ohi nyt Henri! Mä toivon etten koskaan kuule susta enää! Ihan niinku mä oisin koskaan aiemminkaan kuullu!"



"Hyvä, häivy silmistäni, nainen!"
Ja niin hän käveli pois kiroten minut totaalisesti.



"Voi ei, miten tässä näin pääsi käymään?", jupisin itsekseni ääneen. En odottanut siinä käyvän aivan näin, mutta ilmeisesti Henri oli toista mieltä. Mutta pääasia oli, että sain hänen kanssaan asiat selviteltyä, ja voisin nyt palata uuden ranskalaiseni luokse tuntematta itseäni pettäjäksi.

Tunsin oloni hieman masentuneeksi palatessani Gastonin asunnolle.
Uskouduin hänelle Henrin tapauksesta. Hän oli niin suloinen kuunnellessaan minua, ja olin niin sekaisin äskeisestä, että nämä yhdessä saivat minut itkemään pahaa oloa ja liikutusta pois. Tunsin oloni niin turvalliseksi hänen halatessaan ja lohduttaessaan minua. Sisälläni oli käsittämätön tunne, tunne, että tähän minä kuuluin. Se pelotti minua, sillä olinhan tuntenut hänet vasta niin vähän aikaa, mutta siinä oli jotain erikoista. Pystyin luottamaan häneen täydellisesti.
Ehkä se oli rakkautta ensi silmäyksellä?



*****************************************



Kotiinpaluun koittaessa toin mukanani pienen matkamuiston. Gastonin.




Hän näytti sopeutuvan tänne ihan... hyvin.
Olimme parin viimeisen päivän aikana löytäneet jonkin yhteisen tien, ja pystyin kutsumaan häntä nyt poikaystäväkseni. Mietin kyllä monesti oliko tahti liian nopea, mutta hän oli niin rehellinen ja kiltti, että keskustellessamme asiasta päädyimme joka kerta samaan tulokseen: näin asioiden kuuluikin olla.



"Muistathan toki, että aikoessasi asua kanssani saman katon alla, sinun täytyy myös siivota ja tiskata."
Minun piti tietysti hieman kerrata hänelle talon sääntöjä. Pieni huumorinhohtoinen sävy äänessä tietysti.



"Tottakai, tottakai. Ei huolta. Teen kyllä mitä täytyy."





*****************************************


Pian tieto siipastani alkoi kiertämään pienessä Sunset Valleyssa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja huomaavat varmasti uuden tulokkaan. Päätin kutsua äitini ja siskoni kylään jotta he kuulisivat asiasta minun suustani, eikä joltain serkun kaiman tädin veljen pojalta uteluina, että kukas kumma se Firqujen tytön luona asuukaan.





Mielestäni äiti näyttää edelleen melko nuorekkaalta, vaikka on jo vanhus. Linda taas, olen erittäin ylpeä millainen nuori nainen siskostani on kasvanut! Mielestäni hän on aina ollut erittäin kaunis!


---




Heidän lähdettyään Gaston halasi minua.
"Sehän meni ihan hyvin", hän hehkutti.
Eipä siinä kyllä mitään sössimistä olisi ollutkaan, tiesin äitin ja Lindan tykästyvän häneen! Linda jopa kikatteli, että hänen on saatava olla tulevien lastemme kummi! Siitä puheen ollen, halusin kertoa Gastonille hieman asiasta jota olin pohtinut ja odottanut jo teinistä asti.



"Kuule, Gaston..."



"Niin?"
"Ku minä oon tuota miettiny...
Ihan vaan et ku mä oon vauvoista ja lapsista tykännyt jo ihan pienestä pitäen,
ja et mä haluan sellasen ihanan, ison perheen..."



"Jaa, no..."



"...eikai siinä mitä."



"Ihanaa Gaston!"



"Mä tiesin et sä ymmärtäisit."



"Ja sä tarkotit meitä?
"Älä siitä huoli", naurahdin. "Antaa ajan näyttää."




---





*****************************************


Kuukaudet kuluivat, ja elo Gastonin kanssa oli ihanaa. Parasta aikaa elämässäni, sanoisinko! Nyt minulla oli oikeasti joku johon luottaa ja jota rakastaa, ja joka rakasti minua. Oli oma koti ja työ, ja vailla huolta mistään. Näinä hetkinä sanonnassa "elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista" ei ollut minusta kerrassaan mitään perää.

Gaston oli hakenut töihin sairaalaan, ja saikin pienen paperisodan jälkeen paikan. Hänhän oli myös hakenut Simlandian kansallisuutta, ja saanutkin sen pari kuukautta takaperin. Työpäiväthän hänellä tietysti alkoi jo aamusta, ja illan tullen hänen kotiutuessaan, minun oli aika kääntää nokka kohti töitä.




Päivinä, jolloin Gaston oli töissä, vietin paljon aikaa kotona katsellen televisiota ja kuvitellen, miten nauraisin ihanien lasteni kanssa hassuille lastenohjelmille.





Lueskelin paljon kirjoja, etenkin raskautta ja lastenhoitoa käsitteleviä teoksia...





...sekä kokkailin, jotta Gaston saisi töistä tullessaan ruokaa rankan päivän päätteeksi. Ja jotta osaisin tulevaisuudessa kokata maittavia aterioita jälkikasvulle.




Mutta ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Rakkaan setäni, Jerryn, matka oli kohdannu päätöksensä. Hän kuoli naimattomana että lapsettomana. Jouduin menemään suoraan töistä hautajaisiin ja taisin olla niin shokissa, etten muistanut edes rumia työlasejani riisua! Mutta en usko, että Jerry siitä pahastui. Ainahan voin kuitenkin asiasta häneltä kysyä ja pyytää anteeksi, jos se hänen viimeistä matkaansa häiritsi!


---

Eräänä yönä heräsin kummalliseen tunteeseen vatsassani. Minua jotenkin kummasti oksetti, mutta ennen kuin kerkesin edes miettiä mahdollisia syitä, minun oli rynnättävä vessan suuntaan Gastonin jäädessä huhuilemaan unisena sänkyyn.




Ja sieltä se sitten tuli. Suoraan mahan pohjasta. Huuhdoin hieman suutani ja syljin jämät pois suustani ja nielustani. Hetken olin aivan ulalla, kunnes se iski mieleeni kuin salama kirkkaalta taivaalta! Mehän olimme itseasiassa Gastonin kanssa keskustelleet ja tulleet tulokseen, että hän oli mitä todennäköisimmin se, joka tulisi olemaan lapsieni isä. Niimpä olimme yrittäneet, jospa kukat ja mehiläiset -teoria tuottaisi tulosta meidän perheeseen.

Olinko minä siis raskaana?!


---


Raskaustesti ja mahan hienoinen kasvu näytti epäilykseni ja toiveeni toteen, mutten halunnut kertoa Gastonille asiasta aivan heti. Halusin yllättää hänet täysin. Ja siinä minä tottavie onnistuinkin!



"Älä nyt pökerry tai mitään, mut tiiätkö... mä oon raskaana!"



"...äh?", oli kaikki mitä hän sai suustaan ulos.



"Siis tuleeks musta isä? Ihanaa!"



"Hienoa, Sandra! Hienoa, me!"
Odotin tietysti hieman eri reaktiota kuin peukaloa pystyssä, mutta... Gaston on Gaston, eikä muuksi muutu. Eikä tarvitsekaan muuttua!


---


Muutaman päivän kulessa hän oli ollu kummallisen salamyhkäinen. Hän pyysikin yhtenä viikonloppuiltana minua piknikille kanssaan. Minusta pyyntö oli erittäin hauska, olisin odottanut enemmänkin upeaa ravintolaillallista...



...mutta Gaston tarjosikin minulle piknikin puistossa hampurilais-aterian kera.




Syötyämme, hän oli ilmeisesti sisäistänyt ajatuksen raskaudestani. Hänellä kun oli valtava tarve kuunnella ja  puhua vatsalleni.




Jonka jälkeen hän aloitti selittämään kaikenlaista hassua koskien niin raskautta kuin vaikka mitä muutakin. En voinut kuin hymyillä ja nauraa hänen hassuille höpsötyksilleen ja haluilleen kuunnella vatsaani. On minulla vaan maailman suloisin poikaystävä!




Yllättäen hän näytti hieman kainostelevan.
"Kuule, Sandra."
"Mmh?"
"Kun meillä on tää pikku perhe tässä ja perheenlisäystä tulossa, ni..."



"Nii, mitä sä sanosit jos... tota...", Gaston takelteli.



"Tuota, tulisitsä Sandra vaimoksein?" Hän kysyi tuon maagisen kysymyksen polvistuessaan.



"Joo siis TOTTA MOOSES!", kiljahdin vastauksena todennäköisesti herättäen koko korttelin nukkujat.
"Siis tottakai mä tulen! Gaston, aaaaawww, apua!"





---


Kuukaudet vierivät yhä edelleen. Olin onnellisesti kihloissa Gastonin kanssa, ja meille oli tulossa pieni vauva! Laskettu aika oli aivan kulman takana, oli vain odotettava. Vaikka samalla hieman pelkäsin, kestäisinkö ne kivut, mistä minua oli peloteltu paljonkin.






Synnytyksen aika koitti, kun olin viettämästä tavallista iltaa istuen Gastonin kainalossa sohvalla. Yllättäen tunsin vihlovaa kipua mahassani ja sohva allani kastui kohdustani poistuneesta lapsivedestä. Vauvakirjoja ahkerasti ahmineena tiesin, että aika oli juuri nyt. Lapseni päätti tulla maailmaan juuri tällä punaisella minuutilla!





Silminnähtävästä kauhustaan huolimatta, pienen huudon ja herättelyn jälkeen hän tajusi soittaa meille taksin, jotta minut saatiin turvallisesti sairaalaan.




Taksimatka tuntui maailman pisimmältä mitä olen koskaan matkustanut, tuntui, että lapseni syntyisi siihen taksin lattialle aivan kohta ellemme pääsisi sairaalaan ajoissa. Onnekseni lapsemme jaksoi pysytellä sisätiloissa matkan ajan ja helpotuksekseni huomasin taksin juuri pysähtyvän sairaalaan eteen. En ollu koskaan eläessäni yhtä kiitollinen kyseisen rakennuksen olemassaolosta. Kotioloissa synnytys olisi ollu aivan liian kivuliasta, kun jo sairaalassa tuntui että kuolen siihen paikkaan.




Taksikuski sekä Gaston auttoivat minut pois autosta, kuski sanoi kyllä että voisi odottaa että minut saadaan sairaalaan, jos Gaston tulisi myöhemmin maksamaan, mutta vakuutin että pääsen kyllä sen verran liikkumaan itsekin, että Gaston voisi maksaa laskun ja päästää kuskin jatkamaan töitään. Sadannen varmistuksen jälkeen karjaisin Gastonille, että pärjään kyllä, jolloin hän viimein uskoi. Niin minä sitten lyllersin sairaalan ovista sisään sen minkä pääsin, pian Gastonin tullessa jälkeeni.


*****************************************


Uh, en tiiä miks tää oli miun silmään joistain kohin vähän kökkönen. Mutta, sanokaapas mitä tykkäsitte vuoropuheluista? "Puhekielestä"? Pitäskö niitä kuvailla enemmän, vai meneekö ne ihan hyvin noinkii? Koska periaatteessa kuvailuthan tulee jo aikalailla ilmi simien ilmeistäkii, ni ajattelin et vois mennä noinkii. Oliko vaikeuksia tajuta millon kukakii simi puhu, et olisko pitäny korostaa vaikka yhtä lausetta et sen sano se ja se simi? Haittasko suht nopee vauhti, vaikka pyrinkii heittämään väliin aikaa ilmasevia juttuja? En kuitenka jaksa pelata yhtä hitaasti ku miten aika pitäs kulua, ku jo valmiiks vie aikaa tää 190 päivän ikääntyminen tai tää :D
Jättäkää kommenttia jos siltä tuntuu ja jos nää kysymykset auttas vähän kommentoinnissa. Tykkäisin mielelläni kuulla, mitä mieltä tästä osasta ihmiset on, et osaan ottaa sit asiat huomioon seuraavien osien kanssa :)

Tuohon raskausjuttuun ois pitäny tulla sellanen kuva jossa se on vessassa ja on onnesta soikeena ku se miettii oisko raskaana, mut olin fiksu ja tajusin vasta Sandran synttäreitten jälkeen et nyt en voi enää ottaa sitä kuvaa ellei sillä ois käsi suun eessä. Saa nähä jos joskus sellanen tapaus pomppais eteen pelissä et jos sen tänne sit muokkaan, mut tällä haavaa antaa sen olla noin. Itteeni vähän harmittaa, mut tuleeko asia tarpeeks "ilosesti yllättäen" esille?

Ja hei, en oo varmaan kertonu Gastonin piirteitä suoraan vielä missään (ja esittelysivu on työn alla vielä), mut niistä, etenkii yhestä, ehkä saattaa saaha pientä vinkkeliä tekstistä. Mut siis Gaston on poikkeava, virtuoosi, toivoton romantikko, lipevä ja tietokonenero.

9 kommenttia:

  1. Jee, uus osa :)
    Tykkäsin taaaas.
    Oo, tossa Henri-kohdassa tuli semmonen kauhee "apuaa", olin kokoajan sillee et kohta se tekee jotain Sandralle D:
    Jostain syystä kyllä repesin sille "oot pitänyt mua varattuna"-jutulle :D
    En kyllä ees tajunnu että ne ei oo edes eronnu tai mitään.
    Gastonilla ihanat ilmeet aina :D
    En voi millään uskoa että tää on sun ihan ensimmäinen perhe :o
    Ite en ois varmasti millään jaksanut pelata samalla perheellä noin kauaa! En läheskään :o
    Heeei, Sandra on tosi kaunis :)
    En nyt saa taas yhtään enempää kommenttia aikaseks mutta juu. Jatkoa odotelleen, toivottavasti tulee pian, mutta ei mitään paineita :)

    VastaaPoista
  2. Ihana osa jälleen! En kerinnyt viime osaa kommentoida, mutta kommentoin nyt sitten tähän. :D Ah, olen kateellinen sun taidoilles kirjoittaa vuoropuheluita, ite en osaa kirjoittaa niitä ollenkaan. Sen takia niitä harvoin tarinassani löytyykään. Gaston on tosi suloinen, sellanen nallekarhumainen isä. :D Täytyy nostaa hattua kun jaksat näin kauan Firquilla pelata. ;> kävisikö linkitys Lc Carterin kanssa? http://legacycarter.blogspot.com/
    t. tuhisija from radola :D

    VastaaPoista
  3. Oiii olipa ihana jakso! Ihania kuvia ja teksti oli tosi hyvin sujuvaa. Tykkään kun kirjoitat "minä" muodossa. Minusta nuo vuoropuhelut sopivat hyvin ja olivat onnistuneita joten jatka vain samaan malliin. Ensi jaksossa varmaan päästään näkemään sitten jälkikasvua ja kenties jopa häät...:D. Ensi jaksoa odottelen mielenkiinnolla. Tuntuu siltä kuin tämä tarina olisi pääsemmässä nyt oikein kunnolla vauhtiin vähän hitaamman alun jälkeen. Erotut kyllä joukosta positiivisesti tyylilläsi.

    ps. Kiitos tuhannesti kaikista ihanista kommenteista, joita olit jättänyt Lc Poutalinnaan.

    Joo, siis minä tein sen taas ja olin linkittäny sen Firginä enkä Firqinä, mutta se on nyt korjattu :D.

    VastaaPoista
  4. Nuni, lukasin kaikki kolme osaa + prologin tässä putkeen ja eipä paljon negatiivista sanottavaa löydy :)

    Jos aloitetaan tuolta kirjoituspuolelta niin iso plussa virheettömästä tekstistä :) Lisäksi se oli helppolukuista ja siinä oli tarpeeksi kuvailua. Siinä on sellainen, voisiko sanoa omaleimaisuus? En edes tiedä voiko niin sanoa mutta.. Ja minusta tuo puhekieli sopii tähän tarinaan hyvin. :)

    Kuvista sanon vain että paljon olet varmaan vaivaa nähnyt jos nuo kaikki olet rajannnut :o Tai enhän minä tiedä mutta on mukava, että olet panostanut kuviin, ne sopivat teksteihin ja ne ovat selkeitä.

    Sandra on tosi kaunis, punaiset hiukset ja silmälasit sopivat kuin nenä päähän :D Lisäksi hahmo on todella persoonallinen, hänen innostuksensa paranormaaleita ilmiöitä kohtaan on mukava lisä :)
    Gaston on puolestaan todella komea ranskalaisherra, ihanat ilmeet miehellä :D Ja bokseritkin on kivat 8D

    Jään kyllä seuraamaan, ja samalla linkitän sinut Adrian Applen sivuille :)

    (olipas tönkkö lopetus :o)

    VastaaPoista
  5. Oho, nyt kun luin tuon kommenttini läpi niin kuulosti siltä kuin olisin sanonut osan lopetusta tönköksi :D Siis tarkotiin oman kommenttini lopetusta, tietenkin.

    Voin nyt vielä lisätä, että omasta mielestäni tarinan kulku ja vauhti on aika sopiva, kun olet aika paljon kuitenkin kirjoittanut sitten kuvien alle. :)
    Joo, ja anteeksi tämä :o

    VastaaPoista
  6. Kiva jakso taas.

    Luin äsken kaikki uudestaan ja huomasin, että Sandra on todella kaunis. Lapsesta toivoisin tyttöä. En vain tiedä minkä takia.

    Sä kirjoitat todella sujuvasti niin, että sitä on helppo lukea.

    Linkitin Evonnella :D

    VastaaPoista
  7. Ihana jakso=) Enpä oo ennen kommentoinu mut nyt korjataan sekin virhe;)

    Tosi hyvin kirjotat ja tapahtumat on kuvattu kivasti. Eipä tuu mielee mitää negatiivista=)

    VastaaPoista
  8. Ooooo kiiiiitos kommenteista ja sori etten oo jaksanu vastailla!

    banssu, kiitoksia kiitoksia :D Tuo Henri tosiaan, asiaha meni oikeest nii et Sandra rupes seurustelemaa sen kaa teininä. Sit ku palasin takas SV:yyn, ei Henriä tai ketää sen perheestä näkyny kenenkää suhteissa. Sit ku lähin takas Ranskaan Sandran aikuistuttua, ni kas, sielläpä Henri näky Sandran poikaystävänä :D Nykyään se näkyy sen exänä ja molemmilla on tulehtuneet välit. Ei sillä, että ne tuon tapauksen jälkeen ois muutenkaa nähny toisiaan.
    Gastonin ilmeet on kyllä jotai... en tajuu miten se on nii ilmeikäs, sillä on vähän väliä joku mulkasu tai muu naamalla :DDD
    Luulis nyt melkeen kahen vuoden jälkeen et ois tääkii suku paljon pitemmällä, mut ku pelaan sillä 190-päivää tms. ja oon laiska avaamaan pelin ni ollaan sit vasta tässä menossa :D Ja Sandra on ♥ Kiitos hyvien geenien (:D), vaikkei tytön isoäiti ollukkaa mikää kaunein simi ku oli omatekemäni ja eka simini :D

    Amélie, danke :D Mut tekemällä oppii. Ku on kirjottanu liikaa tarinoita/fanfictionia jossa on vuoropuheluita (liikaa), kannattaa niitä vaan kirjotella. Ja kyl miun mielestä siulla on ollu vuoropuhelut sellasia, ettei niissä oo ollu mitään huomautettavaa :) Ainakii se verta mitä niitä muistan. Ja nuo lainausmerkit muuten tekee ihmeitä. Ite ainakii tykkään käyttää niitä, en ikinä käytä ajatusviivaa.

    Jadeliini, kiitos ihanasta kommentista! Miusta se on jotenkii helpompaa kirjottaa minä-muodossa. Tuonkii Vihervaaran kanssa ku kirjotan muistiinpanoja vihkoon ylös samalla ku pelaan, meinaan ja kirjotankii koko ajan senkii minä-muodossa :D

    Laarum, khyl, kaikki on rajattu itte. Tosin asiaa helpottaa tuossa kuvamuokkausohjelmassa oleva "Borders"-systeemi, jolla saa symmetriset reunat kuviin. Innoistuin itseasiassa eilen vähän liikaakii muokkaamaan kuvia, koska muokkasin seuraavan osan loput kuvat ja nyt tekis vaa miel säätää lisää :DDD
    Kiitoksia siulle myös :) Ja eipä tuo mitä, ymmärsin et tarkotit omaa viestiäs! (joka tosin ei miun silmään ollu tönkkö lopetus) :D

    Simera, haha, kiitti :D Vai että tyttöä ootat... nooo, tsekkaas seuraava osa, saatat vaikka yllättyy mitä sieltä tulikaan! :DDD
    Linkitämpä samantien Evonnet tähän :)

    ElluNalle, kiitoksia siullekkii kommentista! :)

    VastaaPoista
  9. Aaahahahaa, ''Joo siis TOTTA MOOSES!'' :'DDD Gaston on söpöläinen! I like! ♥

    VastaaPoista

Hei, jätäthän kommenttia jos tykkäsit/et tykännyt, niin tiedän missä pitäisi parantaa! :)
Ja käytähän mielellään jotakin nimimerkkiä, jotta voin vastata sinulle takaisin!