torstai 24. toukokuuta 2012

Extra 2

Osan 6 kulissien takana ja muita bugitilastoja
///Yhy noi kuvat on liian leveitä. No levitän joskus tätä taustaa tai pienennän kuvat.///

Osa 6 ei ollu mikään helppo nakki. Kyseisessä osassahan nähtiin Sandran ja Gastonin "häät". Ne ei suinkaan ollu ensimmäiset. Täyttä elämää -lisärin hääkaaren myötä yritin naittaa ne toisilleen ekaa kertaa jo kolmosten ollessa lapsia:


Se ei koskaan onnistunu. Aina ku laitoin ne menemään naimisiin, se musiikki kai tuli ja riisiäkii lenteli tyttöjen toimesta.


Mut aina ne lopetti sen kesken ja ne jatko jotain jutustelua. Ois kai pitäny laittaa ne ensin sille täysin vastustamaton -tasolle, en tiedä. Toisaalta ne myös myöhästy omista hääjuhlistaan, joten sekii saatto olla syynä. Lopulta tytöt alko olemaan niin väsyneitä ja nälkäsiä, et ei mahtanu mitään muuta ku pakata kimpsut ja kampsut ja lähtee kotia kohti.
Noista kuvista ois tullu niin täydellisiä jos häät olis onnistunu.

Sit viimein Kiinassa tulin ajatelleeks et ne vois mennä naimisiin, ihan randomisti. Ei sekään sujunu ongelmitta. Itseasiassa jo osassa (6) olevat kuvat on eri kerroilta. Kaikenkaikkiaan sormuksia vaihettiin kolmesti.

1. kerta.

2. kerta.

3. kerta toden sanoo.

Myös tähtiä kateltiin kahesti - ensimmäisellä kerralla "lento" lähti muistaakseni heti. Paparazzit tahto pilata tunnelman, ja eestä kuvatussa kuvassa kameran takana näytti tältä:


Ja seuraavana paparazzi-pappa tuli säätämään jotain:




Toisella kerralla saivat olla kai jopa rauhassa. Mut syy sille, et naimisiin menivät kolmesti oli se, et toi peli...toi pahainen bugipesäke... ensimäisellä kerralla menin sen jälkeen CASiin ku ajattelin et oisin katellu jotain ladattuja ja Makkarikylppäri-kamasetin vaatteita. Miulla oli siellä jotkut kengät, ja olin epähuomiossa jättäny siitä kaks versiota: kaikkien version ja female_only -version. Sehän tarkotti sitä et peli kaatu.
Toisella kertaa Gaston palas kotiin yksin. Sandra jäi Kiinaan. Kutsuin sen Sunset Valleyhyn takasin koodilla, mut koska joku kiva päivitys teki sen et myös ulkomailla näky työt, Sandra ei ollukaan enää haamunmetsästäjä vaan ammatiltaan se mikä se oli ennen sitä: hautausmaan työntekijä :) Normaalisti se on haamunmetsästäjä taso 10 jo. EIKÄ se ollu enää missään suhteessa Gastonin kanssa, vaikka sukupuussa näky edelleen tyttöjen äitinä yms. Ei auttanu muu ku poistuu tallentamatta yay.
KOLMANNELLA KERRALLA, olin ladannu Twallanin Travellerin joten sain molemmat turvallisesti takasin. Ne on kyllä naimisissa mut josain syystä suhdepalkissa näkyvät olevan edelleen vaan kihloissa, mut kaikki muut toiminnot on edeleen avioparin. Tyyliin "heittäydy härskiksi" yms.

Mut ei siinä kaikki. Tonkii jälkeen, ku olin ladannu samalla Twallanin ErrorTrapin (joka pisti oman pelini sekasin), olin pausella ja kävin siirtelee simejä johonkii ja muuttaa nimeä yms. Ni ku laitoin play, simit ponnahti johonkii ja peli sammu. Mut koska toi Traveller teki kokonaan uuden tallennuksen, pääsin siihen kotiinpaluutilanteeseen heti.

Ja sittenhän tuli tää muuttojuttu. Ne muutti kahesti. Ensimmäisellä kerralla sain tuli se ihana Virhekoodi 12 eikä mikään auttanu :) Piti poistua tallentamatta <3 Ja tiedostot korruptoitu kansiosta myös, yay for .bad-päätteet. Ja sit sain ne seuraavalla kerralla muutettua JA tallennettua jopa myös. Olin ilonen ja alotin talon keskenkerästen huoneitten sisustamisen. Ja peli päättää sammua kesken kaiken enkä ollu tallentanu. Sinne meni Gertruden ja Arabellan huoneet ja moni muukii kiva huone. Sen jälkeen en ookaa pelannu. Avasin kyl pelin mut Rogeteilla (tsekkaa The Another Sims) kissat bugitti ja muuta jännää + CCMagicin kautta onnistuin jotenkii laittamaan et ladatut ikkunat ei ollu käytössä. Ja sit Starlight Shoressa kauheeta jäätämistä ja totaalista tilttaamista. Sillon palo hermot ja en avannu peliä enää vähään aikaan.
Ostin uuen kovalevyn ja asensin pelit takasin tossa muutama päivä sit. Nyt tässä vaan oottelen et mikä päivä ois "aikaa" pelata (ja miullahan ei oo mitään muuta ku aikaa ku oon työttömänä ja kotona), tai siis yrittää, toimisko toi bugipesäke edes.


Anyway. Firquillahan on aina ollu näitä ongelmia suurten tapahtumien kanssa. Jo sillon kauan kauan kauan sitten Sandran kasvatin teiniks tai aikuiseks kahesti koska peli♥ Ja eipä oo noi Sandran ja Gastonin kakrutkaan vältttyny siltä.


Taapero-lapsi -synttärit tais mennä niin, et oli juhlat. Tosta ei oo kyllä enempää kuvia ku tämä, sit on miljoona Vihervaara-kuvaa ja sit onkii jo noi yhet lapsina. Miulla oli jokatapauksessa joku ladattu tai joku joka yhtäkkiä saattto hidastaa pelin toimintaa ihan jumalattomasti. Ainakii sillon ku noista tuli taaperoita, joku sai jonku tukan joka kai jumitti pelin niin, et kesti kauan et sain sen peilille ja pois siltä. Ainakii luulen et se tukka (high poly varmaan) teki sen.
Anyway, tuohon aikaan oli jo TE, ja koskaan kolmoissynttärit ei onnistunu. Aina ku yhtä klikkas kakulle ni se oli menossa, mut ei onnistunu. Tai oli tungosta tai jotain. Ja ku erehyin klikkailemaan kahella yhtä aikaa niitä kakkuja, ni tietenkään se ei onnistunu ku pitää mennä yks kerrallaan.
Tyypit kai kerkes häipyy sit juhlista.

Lapsi-teini -synttärit järjestettiin kahesti. Ekalla kerralla juhlien kanssa ja tokalla ilman. En muista mikä ekan kanssa meni pieleen, peli varmaan tiletti näytönohjaimen vanhentuneitten ajureitten takia (argh, se pitää päivittää niiiiiiin usein ja aina se tilttaa pelin jos on yhtään vanhat ajurit!).


Ensimmäisellä kerralla oli paljon populaa juhlissa.



Toisella kerralla juhlistettiin vaan oman perheen voimin.

Tytöt näytti just kasvaneena tältä - lisään ihan 6-osaan kuvat "ehostetuista" tytöistä kuhan ensin käyn nappaa niistä kuvat:


Sandran kopioita aika lailla. Onneks niistä sai vähän persoonnallisempia sit ton jälkeen CAS:issa.


Joo mut siinä tais sit olla se kaikki bugeista so far :D Palaillaan taas. Edelliseen ekstraan tulee kyllä vielä lisää osa tai useempi, ja jossain välissä myös Monotoonin eli Sandran ja muitten Firqujen lapsuudenkodin taloesittely :)

9 kommenttia:

  1. en oikeesti tajuu miten oot kestäny! :D mie oisin heittäny koneeni ikkunasta pihalle jo aika monesti tuossa vaiheessa!
    Kolmoset on nättejä:) eikä ne nyt sandrankopioita ole! Ja ihailen niin paljon sun sisustus/simien vaatetus/muokkaus tyyliä että noi simit on kyllä... no äääh! Persoonallisia! :'DD

    Jeepph(: saadaan lisää firquija^^ mulla on friq-jano!! :D ja paha sellanen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja lisää tulee kuhan saan pelattua. Nyt ois kuitenkii itelläkii jo Firq-jano, peli vaan on sitä mieltä et se hukkuu niihin ja ei jaksais antaa miun pelata :DDDDD

      Poista
  2. Tosi nättejä nää sun simit, persoonallisia eikä ladatuilla täytettyjä:) Ihania hääkuvia oot ottanu, mustakin on kiva laittaa simit naimisiin kauniissa paikassa just auringonlaskun aikaan tai tähtitaivaan alla:)

    Toivottavasti sun sims lopettais ton bugittamisen, ois ihana lukee lisää Firquja! Sun pitäis ansaita joku Kärsivällisyyden huippu simssin kanssa-palkinto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tykkään pelata vähillä ladatuilla. Lataan lähinnä hiuksia ja meikkejä, ja sit on jotain kenkiä ku pelin oma tahtoo olla aika niukka valikoima, etenkii saappaitten osalta.

      Ja valitettavasti bugitus ei oo häipyny mihinkään. Toi koko pelitiedosto on kuitenkii ollu olemassa sen reilu 3 vuotta ja oon noitten kaa kohannu niin paljon eri ongelmia et se on varmaan täysin korruptoitunu. Jos se vaan suostuu tallentumaan eikä kaadu ni kyllä siinä eteenpäin pääsee. Ja koska em. asiat ni en oo vieläkään saanu sisustettua taloa loppuun asti.

      Mut eiköhän tää tästä. Oon jo niin tottunu et siitä huolimatta, et koko ajan ottaa yhen askeleen eteen ja kaks taakse, ni sen jaksaa aina avata uudestaan. Jos jaksaa. Okei, jaksaa sen, mut ei niin usein ku muita. Vaikka nykyään myös Rogetit alkaa olla liian "vanha" tallennus toimiakseen täysin oikein.

      Poista
  3. Mistä sait noi ihanat Gastonin hiukset tuliko ne jostain lisäosasta vai latasitko? kiitos jos vastaat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot varmaan sama Anonyymi, joka kysy Gastonin hiusten perään? Anyway, ne on ladattu...jostain. TS3 on huono ku ikinä ei tiedä mistä mikäkii ladattu tulee, ja sama homma Gastonin hiusten kohalla. Mut yritän ettiä siulle ne silti!

      Poista
    2. HAA LÖYSIN SEN!!! Täällä: http://www.digitalperversion.net/gardenofshadows/index.php?PHPSESSID=lpl0llcsnc8fkq3k5136gll564&topic=14186.0

      Poista
    3. KIITOOOSSSS!!!!

      Poista
  4. Tota kun oot haamumetsästäjä uralla niin miten ihmeessä tai no miten etsit ja eliminoit haamut?

    VastaaPoista

Hei, jätäthän kommenttia jos tykkäsit/et tykännyt, niin tiedän missä pitäisi parantaa! :)
Ja käytähän mielellään jotakin nimimerkkiä, jotta voin vastata sinulle takaisin!